Yksi sotaveteraani on taas poistunut keskuudestamme

Sodankylän vanhin asukas, sotaveteraani Kalle Sukuvaara, on kuollut. Hän nukkui rauhallisesti pois Hannuksenkartanossa perjantaina 2. tammikuuta. Kalle Sukuvaara oli kuollessaan 102-vuotias.

Hänen poismenonsa merkitsee paljon enemmän kuin yhden pitkän elämän päättymistä. Se on muistutus ajasta, joka on hiljalleen katoamassa – ajasta, jonka kokijat ovat kantaneet mukanaan sodan, vankeuden ja selviytymisen muistoja koko elämänsä ajan.

Kesäkuussa 2025 Kalle Sukuvaara täytti 102 vuotta. Silti hänen elämässään oli toinenkin päivä, jota hän piti syntymäpäivääkin merkittävämpänä: 22. marraskuuta. Tuona päivänä vuonna 1944 hän vapautui sotavankeudesta.

– Minulla on kaksi syntymäpäivää, Suku-Kalleksi kutsuttu Sukuvaara tapasi sanoa.

Heinäkuun 7. päivänä 1944 hän joutui Neuvostoliiton sotavangiksi. Vapaus koitti vasta neljä ja puoli kuukautta myöhemmin. Se hetki jäi häneen pysyvästi – niin pysyvästi, että hän juhlisti vapautumispäivää joka vuosi elämänsä loppuun saakka.

Kauan odotettu vapaus, joka ei heti tullut

Kun vanginvaihdosta alettiin puhua, toivo heräsi. Vangeille annettiin ymmärtää, että vaihto tapahtuisi samanaikaisesti ja koti olisi lähellä. Muutaman päivän kuluttua alkanut siirto vei miehet junan härkävaunuihin – nälkäisinä, mutta toiveikkaina.

– Menimme iloisin mielin. Luulimme, että nyt päästään kotimaahan. Mutta kun juna lähti Pietarin asemalta ja suunta kääntyi itään, kyllä siinä mieli vakavoitui, Sukuvaara muisteli.

Määränpäänä ei ollut Suomi, vaan Tserepovetsin vankileiri noin 550 kilometrin päässä Pietarista itään. Leiri oli täynnä tuhansia eurooppalaisia sotavankeja, ja arki jatkui karuna, armottomana ja epävarmana.

– Ei siellä mietitty, selviääkö vai ei. Elettiin päivä kerrallaan. Ne, jotka murehtivat, ne kuolivat pian pois.

Kuolema oli jatkuvasti läsnä. Sukuvaara kertoi kahdesta veljeksestä, jotka menehtyivät peräkkäin – ensin vanhempi, sitten nuorempi, joka ei kestänyt menetystä.

Työ oli raskasta, ruoka niukkaa ja olot alkeelliset. Maha oireili jatkuvasti, kuumetta oli, mutta lepoa ei saanut, jos vain pysyi jaloillaan. Pienikin mahdollisuus saada lisäravintoa merkitsi selviytymistä.

– Viljan ja juuresten säkitys oli mieluisaa työtä. Siellä pystyi joskus vähän varastamaan vatsalle täytettä.

Paluu elämään

Onnekseen Kalle Sukuvaara valittiin ensimmäisten, parempikuntoisiksi katsottujen joukkoon. Ensimmäinen vankierä, 1 256 miestä, palautettiin Suomeen 22. marraskuuta 1944.

Se päivä oli hänelle uuden elämän alku. Toinen syntymäpäivä. Sodan jälkeen hän eli pitkän elämän Sodankylässä, seurasi ajan muutoksia ja kertoi tarinaansa – ei katkeruudella, vaan rauhallisesti, jopa kiitollisena siitä, että sai elää.

Nyt yksi ääni on vaiennut. Yksi elävä muisto Suomen historian raskaimmista vuosista on poissa. Mutta Kalle Sukuvaaran tarina jää – muistuttamaan sitkeydestä, selviytymisestä ja siitä, miten arvokasta elämä on, silloin kun sen on kerran menettänyt ja saanut takaisin.

Sodankyläläinen Kalle Sukuvaara täytti kesäkuussa 101 vuotta, mutta omaa varsinaista syntymäpäivää lähes merkittävämpi päivä on 22. marraskuuta. Silloin Sukuvaara viettää sotavankeudesta vapautumisen vuosipäivää.