Hyvää suomenhevosen päivää – Tänään 6. syyskuuta vietetään oman kansallisen hevosrotumme juhlapäivää!
Kranaatin sirpaleesta haavoittunut hevonen Nuijamaalla heinäkuussa 1941
Suomen kenttäarmeija oli sotien aikana hevosvetoinen. Divisioonaan kuului normaalisti 3 500–5 000 hevosta. Ne kuljettivat muonaa, ammuksia sekä haavoittuneita ja vetivät tykkejä.
Kenttätykistörykmentin miesvahvuudesta yli puolet saattoi olla hevosmiehiä tai hevosia huoltavaa henkilöstöä. Ratsuväelle hevoset olivat nopean siirtymisen väline, taistelut käytiin jalkautuneina. Ratsuja sotahevosista oli pieni vähemmistö.
Rauhan ajan Puolustusvoimissa hevosia oli nelisen tuhatta. Liikekannallepanossa hevostarve yli kymmenkertaistui. Talvisodassa kolmea moottoriajoneuvoa kohden oli sata hevosta. Jatkosota oli selvästi enemmän moottorivetoinen, ja suhde oli 22:100. Vielä talvisodassa jalkaväkirykmentissä saattoi olla vain pari autoa ja moottoripyörää.
Saksan armeijaa pidetään konearmeijan perikuvana, mutta sillä oli hevosia miesmäärään verraten enemmän kuin Suomessa. Toki moottoriajoneuvojenkin määrä oli aivan toista kuin Suomella.
Hevosilla hoidettiin etenkin etulinjan kuljetukset, hevonen kun oli hiljainen ja maastokelpoinen kulkupeli. Vasta pataljoona-rykmenttiportaasta ylöspäin olivat moottoriajoneuvot käytännöllisempiä. Noin kolme neljästä hevosesta palvelikin etulinjoilla.
Hevosia kohdeltiin sotakavereina ja niiden hyvinvointi oli keskeinen pyrkimys. Menetettyä hevosta saatettiin surra kuin aseveljeä konsanaan. Hyvä hevonen saattoi olla vaikeammin korvattavissa kuin sotilas. Tunnollinen hevosmies huolsi ensin ajokkinsa ja sitten vasta itsensä.
Lue koko artikkeli Reservilainen.fi verkkosivuilta
