Sotasankarin varjo – Terhi Törmälehto kirjoitti isoisästään romaanin

Terhi Törmälehdolla on lapsuudestaan lämmin mutta etäinen muisto isoisästään Taavi Törmälehto. Kainuussa kasvanut Terhi tapasi Raumalla asunutta vaariansa harvoin, mutta puhelut jäivät mieleen: “Ukko täällä”, vaari tapasi aloittaa.

Vasta myöhemmin Terhi ymmärsi, kuinka poikkeuksellinen hänen isoisänsä oli. Taavi Törmälehto (1922–2007) oli Mannerheim-ristin ritari – yksi Suomen arvostetuimmista sotasankareista. Nuorena aikuisena Terhi pääsi hänen seurassaan Linnan juhliin, missä isoisän asema konkretisoitui.

– Kaikki tuntuivat arvostavan häntä. Toihan se glamouria meille muillekin, kun joku tunnisti sukunimestä, Törmälehto kertoo.

Isoisästä romaanin päähenkilö

Vuonna 2017 Terhi Törmälehto julkaisi esikoisromaaninsa Vaikka vuoret järkkyisivät. Seuraava teos, Taavi (Otava), sai päähenkilökseen hänen oman isoisänsä. Kyseessä on todellisuuteen pohjautuva sotaromaani, jossa runollinen kieli yhdistyy karuun kuvaukseen sodasta ja ihmisluonnosta.

Kirjoitusprosessi toi kirjailijan lähemmäs isoisäänsä.

– Oikeastaan tutustuin häneen vasta romaania kirjoittaessani, hän sanoo.

Taustatyönä Törmälehto hyödynsi isoisänsä muistelmateosta, virallisia lähteitä ja haastatteluja. Romaanimuoto antoi kuitenkin tilaa myös mielikuvitukselle.

Hyökkäysvaiheen rintamalla

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa syksyllä 1941 Ruben Lagus johtamat panssarit etenivät kohti Syväri-jokea. Panssareiden rinnalla liikkuivat myös 1. Jääkäriprikaatin miehet polkupyörillä – heidän joukossaan konepistoolimies Taavi Törmälehto.

Taavi Törmälehdon urhoollisuus rintamalla kirjattiin myös virallisiin ansioihin:

”Rohkeana ja urhoollisena konepistoolimiehenä toiminut erittäin uhkarohkeasti ja pelkäämättä monessa tilanteessa. M.m. 14.7.41 Vilokissa käydyssä taistelussa joukkueenjohtajan haavoituttua oma-aloitteisesti esti konepistoolitulellaan vihollisjoukkueen etenemisen suojaten täten omien haavoittuneiden evakuoimisen. 16.7.41 valtasi yksinään vihollisen pst.tykin Koirinojalla saaden samalla arvokkaita tietoja vihollisesta ja sen toiminnasta. 25.7.1941 tuhosi Tuulosjoella useita vihollispesäkkeitä käsikranaateilla ja konepistoolilla sekä 15.9.41 Syvärin voimalaitoksella toisten toverien tukemana valtasi 2 vihollisen kk-pesäkettä heittäen niihin käsikranaatteja ja tulittaen konepistoolillaan.

Samoin osallistui hän vapaaehtoisesti partioon, joka kävi yöllä noutamassa kaatuneen komppanianpäällikön (luutnantti Helge Ruusuvuori) ruumiin pois taistelukentältä vihollisen tulilinjojen välistä.”

Näistä teoista hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi marraskuussa 1941.

Nuorena Terhi koki ristiriitaa sankaruuden ympärillä. Romaanissa tämä ristiriita tulee esiin voimakkaasti. Taavi ei ole virheetön sankari, vaan kiivas, toiminnallinen ja jopa sodasta kiihottuva hahmo.

Kiivas luonne ja sodan jäljet

Taavi Törmälehto ei kumarrellut auktoriteetteja. Hän saattoi uhmata määräyksiä ja toimia omien vaistojensa mukaan – joskus pelastaen samalla muita. Hän oli pitelemätön sekä hyvässä että pahassa.

Sota jätti häneen pysyvät jäljet: hän haavoittui useita kertoja ja kantoi sirpaleita kehossaan loppuelämänsä. Myös henkiset vaikutukset näkyivät hänen käytöksessään.

Vaiettu tragedia

Perheen sisällä oli kuitenkin myös vaiettu luku. Vasta aikuisena Terhi sai tietää, että hänen isoisänsä oli tappanut miehen Göteborgissa vuonna 1967 ja saanut teosta vankeustuomion.

Tapausta ei mainittu juuri lainkaan julkisuudessa, vaikka Törmälehdosta kirjoitettiin paljon. Kirjassaan Terhi käsittelee tapahtumaa osana isoisänsä elämää. Hän pohtii, oliko sodan opetuksilla ja luonteella vaikutusta myöhempiin tekoihin.

Perheelle Taavi puhui usein sodasta, mutta viimeisestä väkivaltaisesta teostaan ei koskaan. Sotasankaruus määritteli hänen identiteettiään loppuun asti.

Sankaruuden kääntöpuoli

Romaanillaan Terhi Törmälehto halusi näyttää isoisänsä kokonaisena ihmisenä – ei vain sankarina, vaan myös ristiriitaisena ja virheellisenä. Isoisän tarina jäi elämään – nyt myös kirjallisuudessa, jossa sankaruus saa rinnalleen varjonsa.