Rukajärven veteraani palasi Maxim-konekiväärin ääreen 76 vuoden tauon jälkeen

Jatkosodan veteraani Hannes Tuovinen, 95, sai kokea harvinaisen hetken Helsingin Santahaminassa tammikuun alussa 2020. Rukajärvellä taistellut entinen konekiväärimies pääsi ampumaan sodasta tuttua Maxim-konekivääriä – ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.

Perjantai 3. tammikuuta jäi Tuovisen elämään ikimuistoisena. Ensi kuussa 96 vuotta täyttävä veteraani tarttui jälleen raskaaseen aseeseen, jonka kanssa hän oli nuorukaisena viettänyt vuosia rintamalla. Vaikka edellisistä laukauksista oli kulunut 76 vuotta, ampumatulos oli yllättävän hyvä.

– Isä sai taulut kaatumaan vielä pitkän tauon jälkeen, kertoo hänen poikansa.

Ampumamatkaa oli 150 metriä, eikä osumia voinut selittää pelkällä sattumalla. Tuovinen suoriutui hyvin myös kevyellä konekiväärillä, mikä teki vaikutuksen paikalla olleisiin.

Nuorena Rukajärven rintamalle

Pohjois-Savon Varpaisjärvellä syntynyt Tuovinen lähti sotaan vain 18-vuotiaana. Hän palveli konekiväärimiehenä 14. divisioonassa, jalkaväkirykmentti 10:n kolmannessa pataljoonassa, ja taisteli Rukajärven suunnalla lähes kolme vuotta.

Santahaminan ampumaradan rauhallinen tunnelma poikkesi täysin niistä oloista, joissa ase alun perin tuli tutuksi.

– Oli mukavaa ampua, kun ei tarvitse ihmisiä osoitella, Tuovinen totesi ammunnan jälkeen.

Tilaisuuden järjesti Kaartin jääkärirykmentti. Veteraanin poika oli liikuttunut tapahtuman toteutumisesta.

– Kuulemma tämä oli ensimmäinen kerta, kun veteraani pääsi siellä ampumaan sodasta tutulla konekiväärillä. Järjestelyt olivat hienot, ja lopuksi juotiin vielä munkkikahvit sotilaskodissa.

Ajatus tapahtumasta sai alkunsa edellisenä syksynä Lohjalla järjestetyssä puolustusvoimien kalustonäyttelyssä.

– Eräs upseeri sanoi, että veteraanille voidaan järjestää vaikka ammunnat. En uskonut, että se oikeasti toteutuisi, poika kertoo.

Konekiväärimiehen raskas kohtalo

Tuovinen selvisi sodasta ilman fyysisiä haavoja, mutta menetti kuulonsa toisesta korvasta. Hänen poikansa muistuttaa, että konekiväärimiehen tehtävä oli yksi rintaman vaarallisimmista.

– Keskimääräinen elinikä tehtävässä oli vain pari viikkoa. Isä selvisi lähes kolme vuotta.

Kun Tuoviselta on kysytty, miten se oli mahdollista, vastaus on ollut yksinkertainen: lyhyenä miehenä hän pystyi suojautumaan paremmin vihollisen tulelta.

Sodan jättämät jäljet eivät silti ole kadonneet. Tuovinen on saanut kutsun Linnan juhliin vuonna 2015 ja edustanut veteraaneja puolustusministerin uudenvuoden vastaanotolla useita kertoja, mutta rintamakokemuksista hän puhuu vain rajallisesti.

– Isä ei suostu kertomaan, miltä tuntui ampua vihollisia, poika sanoo. Painajaiset palaavat yhä niistä asioista, joita nuori sotilas joutui näkemään ja kokemaan.

Aktiivinen arki ja perheen tuki

Nykyisin Tuovinen asuu Vihdin Nummelassa ja elää edelleen aktiivista elämää. Viikoittainen uintireissu ja päivittäiset kävelylenkit kuuluvat rutiineihin. Lähellä asuva poika käy isänsä luona kahdesti päivässä ja vie tämän tapahtumiin, joihin tämä haluaa osallistua.

– Meidän suvussa on tapana pitää vanhemmista huolta, poika tiivistää.

Santahaminan ampumaradalla koettu hetki oli enemmän kuin pelkkä harrastus: se oli koskettava paluu nuoruuden aseeseen – tällä kertaa rauhan oloissa.

Asiasta kertoi ensin Iltalehti