Rauha tuli, mutta nuoret sotilaat eivät päässeet kotiin – Aku Louhimiehen Lapin sota kertoo sodasta, jossa entisistä aseveljistä tuli vihollisia
Syksyllä 1944 suomalaiset sotilaat uskoivat pahimman olevan ohi. Neuvostoliiton kanssa oli solmittu aselepo, ja vuosia kestäneen sodan jälkeen kotiinpaluu näytti vihdoin mahdolliselta. Toisin kuitenkin kävi. Edessä oli vielä yksi sota – tällä kertaa entisiä saksalaisia aseveljiä vastaan.
Ohjaaja Aku Louhimiehen uusi Lapin sota -elokuva vie katsojat yhteen Suomen sotahistorian ristiriitaisimmista vaiheista. Elokuva ei keskity suuriin sotapäälliköihin tai poliittisiin ratkaisuihin, vaan tavallisiin nuoriin suomalaisiin, jotka joutuivat jälleen tarttumaan aseisiin.
Elokuva perustuu Antti Tuurin romaaniin Rauta-antura, ja sen keskiössä ovat nuoret panssarintorjuntamiehet Heikki ja Pauli, joita esittävät Luukas Niskanen ja toinen nuorista näyttelijöistä.
Eilen aseveljiä, tänään vihollisia
Lapin sodan lähtötilanne oli poikkeuksellinen.
Suomi ja Saksa olivat taistelleet vuosia samalla puolella Neuvostoliittoa vastaan. Syyskuussa 1944 solmittu Moskovan välirauha kuitenkin muutti tilanteen ratkaisevasti.
Suomen oli rauhanehtojen mukaisesti huolehdittava maassa olevien saksalaisten joukkojen poistamisesta tai aseistariisunnasta.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että suomalaiset sotilaat joutuivat kääntämään aseensa miehiä vastaan, joiden rinnalla he olivat vielä hetkeä aikaisemmin taistelleet.
Aluksi suomalaiset ja saksalaiset pyrkivät välttämään laajamittaisia yhteenottoja. Neuvostoliiton johtaman liittoutuneiden valvontakomission painostus kuitenkin kiristi tilannetta.
Lokakuun alussa 1944 suomalaisten maihinnousu Tornioon johti ankariin taisteluihin. Lapin sota muuttui todelliseksi aseelliseksi yhteenotoksi.
Vasta 18–19-vuotiaat nuoret joutuivat tappamaan ja pelkäämään kuolemaa
Louhimies halusi elokuvaansa poikkeuksellisen nuoret pääosanäyttelijät.
Ratkaisu oli tietoinen.
Sodan loppuvaiheessa rintamalle joutui miehiä, jotka olivat vasta teini-iän kynnykseltä aikuisuuteen siirtyneitä nuorukaisia.
19-vuotias sotilas oli ollut talvisodan syttyessä vasta 14-vuotias koulupoika.
Moni heistä oli kasvanut aikuiseksi keskellä sotaa.
He eivät olleet valmiita sankareita, vaan tavallisia nuoria miehiä, joilla oli omat pelkonsa, epävarmuutensa ja unelmansa tulevaisuudesta.
Louhimiehen mukaan juuri tämä on elokuvan keskeisiä ajatuksia.
Sotilaat eivät lähteneet pohjoiseen etsimään kunniaa. He lähtivät, koska heidät käskettiin sinne.
Sodassa ei kysytty, oliko nuori mies valmis tappamaan toisen ihmisen tai itse kuolemaan.
Panssarikauhu oli tehokas ase – mutta myös käyttäjälleen vaarallinen
Elokuvan päähenkilöt toimivat panssarintorjuntamiehinä.
Louhimiehelle aselaji on tuttu myös omasta sotilaskoulutuksesta, sillä hän on aikanaan johtanut panssarintorjuntaohjusjoukkuetta.
Elokuvassa nähdään saksalaisvalmisteisia panssarikauhuja, joita suomalaiset saivat käyttöönsä kesän 1944 torjuntataistelujen aikana.
Aseet olivat tehokkaita panssarivaunuja vastaan, mutta niiden käyttö vaati osaamista. Erityisesti raketin laukaisussa syntyvä vaarallinen takasuihku oli huomioitava.
Elokuvan nuoret sotilaat joutuvat käyttämään heille vieraita aseita puutteellisella koulutuksella.
Tämä kuvaa osaltaan sodan karua todellisuutta: taistelutilanteessa sotilas ei aina saanut riittävästi aikaa valmistautumiseen.
Sota ei ole sankarileikkiä
Louhimies tunnetaan myös vuoden 2017 Tuntematon sotilas -elokuvastaan.
Uudessa elokuvassaan hän haluaa jälleen muistuttaa, ettei sota ole pelkkää toimintaa, räjähdyksiä ja näyttäviä taistelukohtauksia.
Ohjaaja suhtautuu kriittisesti sotaelokuviin, joissa tappamisesta tehdään viihdettä.
Hänen näkemyksensä mukaan sodan väkivallalla täytyy olla merkitys. Jokaisen laukauksen takana on ihminen, jonka elämä voi päättyä silmänräpäyksessä.
Louhimies haluaa kuvata myös vihollisina taistelevat saksalaiset ihmisinä.
Sotilaiden henkilökohtaiset kokemukset eivät välttämättä vastanneet niitä poliittisia päätöksiä, joiden seurauksena he joutuivat vastakkain.
Sodan keskellä tavallinen sotilas joutui usein maksamaan hinnan päätöksistä, joihin hän ei ollut itse voinut vaikuttaa.
Näyttelijät valmistautuivat sotaan myös henkisesti
Elokuvan nuorille näyttelijöille järjestettiin sotilaskoulutusta Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen eli MPK avulla.
Upinniemessä järjestetyllä maastokurssilla opeteltiin sotilaan perustaitoja ja tutustuttiin historiallisiin aseisiin.
Osa näyttelijöistä ei ollut koskaan aikaisemmin ampunut aseella.
Pelkkä fyysinen harjoittelu ei kuitenkaan riittänyt.
Näyttelijöille järjestettiin myös koulutusta taistelustressistä, kuoleman kohtaamisesta ja sotilaan psyykkisistä kokemuksista.
Afganistanissa ja Ukrainassa saatuja sotakokemuksia käsitellyt kouluttaja sai nuoret näyttelijät hiljaisiksi.
Tarkoituksena oli auttaa heitä ymmärtämään, millaista on joutua tilanteeseen, jossa oma tai vierustoverin elämä voi päättyä hetkessä.
Historialliseen tarkkuuteen panostettiin
Elokuvan tuotannossa pyrittiin mahdollisimman uskottavaan vuoden 1944 sotilaalliseen ympäristöön.
Aseet, sotilaspuvut ja panssarivaunut valittiin vastaamaan aikakautta.
Louhimies muistuttaa, ettei toisen maailmansodan armeija ollut pelkästään panssarivaunuja ja moottoriajoneuvoja.
Hevoset olivat edelleen erittäin tärkeä osa niin suomalaisten kuin saksalaistenkin joukkojen huoltoa ja liikkumista.
Puolustusvoimat osallistui elokuvan tekemiseen, mutta historiallista sotakalustoa jouduttiin hankkimaan muualta.
Ohjaajan mukaan pienimmilläkin yksityiskohdilla on merkitystä, vaikka jokin huolellisesti valmisteltu kohtaus näkyisi valkokankaalla vain muutaman sekunnin.
Lapin sota jätti jälkeensä tuhotun pohjoisen
Lapin sodan seuraukset olivat Pohjois-Suomelle raskaat.
Saksalaiset joukot vetäytyivät kohti Norjaa ja tuhosivat laajasti rakennuksia, siltoja, teitä ja muuta infrastruktuuria.
Rovaniemi kärsi valtavat tuhot, mutta hävitys ulottui myös moniin muihin Lapin kuntiin.
Myös Kemissä käytiin lokakuussa 1944 ankaria taisteluita, jotka ovat jääneet suomalaisessa sotahistoriassa huomattavasti vähemmälle huomiolle kuin monet jatkosodan suuret taistelut.
Tornion maihinnousu ja Kemin taistelut olivat kuitenkin merkittävä osa sitä tapahtumaketjua, jonka seurauksena suomalaiset ja saksalaiset ajautuivat avoimeen sotaan.
Pohjoisen asukkaille sota merkitsi kuoleman ja tuhon lisäksi evakkomatkoja, kotien menettämistä ja vuosia kestänyttä jälleenrakennusta.
Lapin sota ansaitsee tulla muistetuksi
Suomalaisessa sotahistoriassa talvisota ja jatkosota ovat hallinneet niin kirjallisuutta, elokuvia kuin julkista keskusteluakin.
Lapin sota on jäänyt niiden varjoon.
Silti se oli monelle suomalaiselle sotilaalle viimeinen raskas koettelemus ennen rauhanajan alkamista.
Louhimiehen elokuva nostaa esille myös sen, kuinka nopeasti sodan asetelmat voivat muuttua.
Vielä kesällä 1944 saksalaiset olivat Suomen aseveljiä. Muutamaa kuukautta myöhemmin suomalaiset taistelivat heitä vastaan Pohjois-Suomen metsissä ja kaupungeissa.
Suurten poliittisten ratkaisujen keskellä yksittäisen sotilaan tehtäväksi jäi totella käskyjä ja yrittää pysyä hengissä.
Ehkä juuri siinä on Lapin sota -elokuvan tärkein viesti: sodan todelliset kasvot eivät aina ole suurten sankareiden, vaan niiden nuorten miesten, jotka olisivat halunneet vain päästä takaisin kotiin.
