85 vuotta jatkosodan alkamisesta – kohta ei ole enää ketään kertomassa
Miehet jättävät rajan taakseen ja lähtivät hyökkäämään Neuvostoliittoon.
25. kesäkuuta 2026 tulee kuluneeksi 85 vuotta siitä päivästä, kun jatkosota syttyi Suomen ja Neuvostoliiton välille. Vuosiluku 1941 tuntuu kaukaiselta, mutta sodan jäljet näkyvät Suomessa yhä – muistomerkeissä, hautausmailla, perheiden tarinoissa ja niissä hiljaisissa muistoissa, joita veteraanisukupolvi kantoi mukanaan koko elämänsä ajan.
Tänä päivänä sodan kokeneita veteraaneja on enää hyvin vähän elossa. Heidän määränsä vähenee vuosi vuodelta, ja samalla katoaa myös ainutlaatuinen yhteys aikaan, jolloin nuoret suomalaiset joutuivat jättämään kotinsa, työnsä, opintonsa ja unelmansa puolustaakseen maataan.
Jatkosota alkoi 25. kesäkuuta 1941, kun Neuvostoliitto pommitti Suomen kaupunkeja ja satamia. Sota kesti lähes neljä vuotta ja muuttui alkuvaiheen hyökkäysoperaatioista vähitellen raskaaksi puolustustaisteluksi. Lopulta aselepo astui voimaan syyskuussa 1944, mutta suomalaiset joutuivat vielä sen jälkeen käymään Lapin sodan entistä aseveljeään Saksaa vastaan.
Sodan hinta oli valtava. Jatkosodan aikana kaatui tai katosi yli 60 000 suomalaissotilasta. Lisäksi noin 1 500 siviiliä menetti henkensä. Jokainen numero tarkoitti ihmistä – poikaa, isää, veljeä, puolisoa tai ystävää. Moni perhe sai suruviestin, joka muutti elämän lopullisesti.
Niille, jotka selvisivät hengissä, sota ei päättynyt rauhansopimuksen allekirjoittamiseen. Mukana kulkivat menetetyt ystävät, koetut kauhut, haavoittumiset ja muistot, joista monet puhuivat vasta vuosikymmeniä myöhemmin – jos koskaan.
Aiheesta lisää: Suomen rooli Leningradin piirityksessä
Sotien jälkeen Suomi joutui maksamaan raskaat sotakorvaukset, luovuttamaan alueitaan ja rakentamaan maan lähes uudelleen. Samalla syntyi tarina sitkeydestä, yhteishengestä ja halusta katsoa eteenpäin vaikeuksista huolimatta. Juuri tämän työn ansiosta sodan runtelema maa nousi vähitellen moderniksi hyvinvointiyhteiskunnaksi.
85 vuotta sodan alkamisesta on myös muistutus siitä, ettei rauha ole koskaan itsestäänselvyys. Veteraanisukupolvi tiesi paremmin kuin kukaan muu, mitä sodan hinta todella on. He eivät puhuneet sankaruudesta, vaan usein velvollisuudesta, tovereista ja siitä, että koti piti puolustaa.
Kun viimeiset veteraanit aikanaan poistuvat keskuudestamme, jää vastuu muistamisesta meille. Sodan tapahtumia ei tarvitse ihannoida, mutta niitä ei saa myöskään unohtaa. Jokaisen sankarihaudan takana on elämä, joka jäi kesken, ja jokaisen veteraanin takana tarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi.
Tänä kesänä, 85 vuotta jatkosodan alkamisen jälkeen, kannattaa pysähtyä hetkeksi muistamaan niitä suomalaisia, jotka kantoivat sodan taakan. Heidän ansiostaan me saamme elää maassa, jossa sodasta voidaan puhua historiankirjojen sivuilla – eikä omassa arjessamme.
Kiitos veteraanit. Teidän työnne, uhrauksenne ja perintönne eivät unohdu.
