Suomalaissotilaat kaivoivat ulosteet huussikuopasta, käyttivät ne kiljuksi ja tislasivat pontikkaa

Joskus miehistö halusi niin kipeästi humalaa, että juotavaksi saattoi kelvata jopa ihmisulosteista valmistettu alkoholi.

”Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte.” SA-Kuva

Kirjan Viinalla terästetty sota (Jonna Pulkkinen & Mika Wist, Atena 2017) mukaan joskus miehistön ”humalan halu oli niin voimakas”, että juomapulloon kelpasi jopa ihmisulosteista valmistettu alkoholi.

Kirjan mukaan sotaveteraani ”J” kertoi muistelmissaan, että yhdessä paikassa asemasodan aikana oli mies, joka oli ammattimainen pontikan keittäjä. Kaikki alkoi siitä, kun tämä kuljetti rintamalle lomareissultaan pontikankeittovälineet.

”Me tyhjensimme kenttäkäymälän takana olevasta ojasta kaikki ulosteet ja panimme ne kalliolle kuivumaan. Sitten kuiva uloste pantiin käsin sinne tynnyriin ja niitä näkkileipiä sinne mäskin päälle, ja kun mäski oli käynyt, sitä keitettiin [pontikaksi]”, veteraani muistelee.

Näkkileivät viittaavat miesten pihalta laatikoista ”pihistämiin” leipiin, joita lisättiin kiljukäyttöön ulosteiden jatkoksi.

”Sitä pontikkaa sitten ryypättiinkin, ja minä muistan sanoneeni, että ’tuossa on niin vähän paskaa, ettei se mitään haittaa’”, kertoo ”J”.

Jätämme armeliaasti ”J”:n nimen mainitsematta tässä uutisessa, vaikka kirjaan painettu nimi ei suoranainen salaisuus olekaan.

Pulkkisen ja Wistin mukaan sotilaiden suosikkijuoma oli nimenomaan kirkas viina. Miedompia alkoholijuomia ei juuri pidetty arvossa, koska niistä oli vaikeampi päihtyä. Joulukuun lopulla 1941 eli aivan asemasodan alussa päämajan raportissa todettiin, että erityisen paljon suomalaiset sotilaat vieroksuivat punaviiniä, jolle ”miehet eivät anna juuri mitään arvoa”.

Mietojen juomien väheksynnästä huolimatta kiljun valmistus oli rintamalla yleisempää kuin pontikan keitto, koska se oli käytännössä helpompaa. Valmistukseen ei tarvittu pontikkapannua eikä tulta.

Kiljuastioille olikin suuri kysyntä. Pulkkisen ja Wistin mukaan eräs veteraani on muistellut, että tonkasta pidettiin varauslistaa, jolla oli mittaa kolme tai neljäkin kuukautta.

Alkuperäinen artikkeli julkaistiin Tekniikka ja Talous verkkojulkaisussa 31.12.2022