Marskin ritarit

Mannerheim-ristin ritareita ei ole enään elossa yhtäkään. Viimeisin, Tuomas Gerdt kuoli 1.11.2020 98 vuoden iässä. Vaikka ritarit ovat poistuneet keskuudestamme, heidän kunnioituksensa elää kenties vahvempana kuin koskaan.
Ensimmäisină sotien jälkeisină vuosikymmenină Marskin ritareita ei juurikaan arvostettu – kuten ei muitakaan veteraaneja. Näin kertoo Mannerheim-ristin ritarien säätiön pääsihteeri Pekka Kouri Iltalehden ”HISTORIA-Marskin ritarit” lehdessä josta olen suurimman osan tiedoista kerännyt. Nykyään kuitenkin heidän arvostus on huimasti noussut ja aiheesta. Kunnioituksesta ja kiinnostuksesta ritareita kohtaan kertoo sekin, että heistä on kirjoitettu kymmeniä kirjoja – lähes kaikki parin viime vuosikymmenen aikana.
Julkisuuden henkilöiksi Marskin ritarit nousivat erityisesti Martti Ahtisaaren presidenttikaudella. Ahtisaari kutsui ensimmäisenä tasavallan presidenttinä ritarit Linnan juhliin vuonna 1994. Tarja Halonen ja Sauli Niinistö jatkoivat perinnettä.
Mutta vuodesta 2021 lähtien ei enää kukaan Marskin ritari voi saada enää kutsua. Jokainen 191 Marskin ritarista on paikkansa ansainnut suomalaisten sydämmissä. Hei taisteivat muiden kanssa Itärintamalla ja Lapin Sodassa vuosina 1939-1945. Suuri kunnioitus heitä kohtaan.
Seinäjoella, 7.3.2021 Ari-Pekka Harju
Mannerheim-ristin ritarit numerojärjestyksessä:
- LAGUS Ernst Ruben, Eversti (1896-1959)
- TALVELA (ent Thorén) Paavo Juho, Kenraalimajuri (1897-1973)
- RAAPPANA Erkki Johannes, Eversti (1893-1962)
- RÄTTÖ Vilho, Sotamies (1913-2002)
- SVENSSON Antero Johannes, Eversti (1892-1946)
- TUOMINEN Oiva Emil Kalervo, Lentomestari (1908-1976)
- PÖSSI Juho, Luutnantti (1898-1958)
- SORSA Valde Matias, Alikersantti (1920-1942)
- KIVELÄ Eero Olavi, Kapteeni (1908-1992)
- REMES Olli, Luutnantti (1909-1942)
- BLICK Aarne Leopold, Eversti (1894-1964)
- PAJARI Aaro Olavi, Eversti (1897-1949)
- MANTERE Onni Olavi, Kersantti (1911-1970)
- PASANEN Emil, Alikersantti (1910-1981)
- VEHVILÄINEN Veikko Kalevi, Luutnantti (1920-1998)
- IISALO Keijo Pentti, Kapteeni (1920-2008)
- LAATIKAINEN Taavetti, Yleisesikuntaupseeri (1886-1954)
- MANNERHEIM Carl Gustaf Emil, Suomen marsalkka (1867-1951)
- BROFELDT Simo Antero, Lääkintäeversti (1892-1942)
- MALLILA Eino Ilmari, Kersantti (1919-1942)
- HEISKANEN Kaarlo Aleksanteri, Yleisesikuntaupseeri (1894-1962)
- VIHMA (ent Wichmann) Einar August, Yleisesikuntaupseeri (1893-1944)
- SOKKA Antti Väinö, Luutnantti (1904-1972)
- SAVOLAINEN Tauno Toivo, Alikersantti (1913-1944)
- KOSONEN Valdemar, Alikersantti (1916-1942)
- VARSTALA (ent Willman) Matti, Luutnantti (1919-1944)
- HEINO Ahti, Korpraali (1921-1942)
- KORKKINEN Torsten Erik Einar, Majuri (1912-1969)
- PENTTI Arvo Veikko, Everstiluutnantti (1915-1986)
- VON ESSEN Hans Olof, Eversti (1900-1970)
- MIKKONEN Soini Armas, Kapteeni (1911-1944)
- RÖNKÄ Oiva Vilho, Vääpeli (1913-1983)
- SALMINEN Viljo Frithiof, Lentomestari (1905-1991)
- KORPI Paavo Armas, Alikersantti (1919-1941)
- VIIRI Tauno Johannes, Majuri (1908-2002)
- VOUTILAINEN Aarre Alfred, Vääpeli (1919-2000)
- SAARELAINEN Veikko, Kersantti (1919-1968)
- WENÄLÄINEN Eino Edvin, Alikersantti (1921-1997)
- TAMMINEN Yrjö Alfons, Kersantti (1921-1943)
- RÄSÄNEN Albert, Kapteeni (1895-1963)
- TÖRMÄLEHTO Taavi Armas, Alikersantti (1922-2007)
- LAINE Viljo Erik, Ylivääpeli (1908-1997)
- JANHUNEN Arvid (Arvi) Mikael, Korpraali (1900-1941)
- SUOKAS Viljo Valtteri, Vänrikki (1920-1943)
- VIIKLA (ent Viklund) Verner August, Eversti (1895-1941)
- HÄKKINEN Toivo Nikodemus, Majuri (1904-1944)
- HYNNINEN Jouko Untamo, Kenraalimajuri (1907-1983)
- HEINRICHS Axel Erik, Jalkaväenkenraali (1890-1980)
- HÄMÄLÄINEN Jorma, Kapteeni (1918-1962)
- HONKANEN Ilmari Kalervo, Kapteeni (1909-1987)
- AUTTI Pietari Aleksanteri, Kenraaliluutnantti (1893-1959)
- AHO Martti Johannes, Eversti (1896-1968)
- HIRVI-KUNNAS Teppo Taneli, Kornetti (1919-1942)
- KAHLA Paavo Elias, Kapteeni (1918-1944)
- WINQVIST Rolf Robert, Luutnantti (1919-1942)
- JUUTILAINEN Eino Ilmari, Lentomestari (1914-1942)
- MOILANEN Jooseppi, Luutnantti (1906-1942)
- MATILAINEN Mikko Olavi, Kersantti (1920-1996)
- KILPINEN Yrjö, Alikersantti (1904-1983)
- NORDGREN John Valter Voldemar, Eversti (1899-1942)
- LAAKSO Osmo Tapio, Majuri (1916-1942)
- HARTIKAINEN Johannes, Alikersantti (1912-1942)
- VUORENSOLA Ahti Kalervo, Everstiluutnantti (1918-1942)
- KOLPPANEN Jaakko Jalmari, Kersantti (1902-1942)