16.1.1940: Taistelukorsut tulen alla Mannerheim-linjalla
Venäläisten tykistö tulittaa raskaalla kalustollaan suorasuuntaustulta Mannerheim-linjan puolustuslaitteita Summassa. Tulenjohtajat ovat koko tammikuun ajan tähystäneet ja tiedustelleet linjan linnakkeita ja korsuja.
Tulituksen kohteena on mm. Summan kylässä sijaitseva Sk. 5, joka on sivustatulta ampuva konekiväärikorsu. Kuuden tuuman panssarikranaattien osumat murtavat betonisen tähystyskuvun ja linnakkeen seiniä. Korsua ei enää saada täyteen taistelukuntoon.
Pieni suomalaisosasto hyökkää 41 asteen pakkasessa Kitilän Mursulan kylän laitaan, mihin vihollisen eteneminen pysähtyy.
Kansainvälistä apua
Tanskalainen tehtailijan yhdistys lähetti Suomelle junavaunullisen ruokasäilykkeitä. Sveitsin lääkäriliitto puolestaan lupasi lähettää Suomeen vapaaehtoisryhmän. Ruotsin kansalaiskeräys oli tuottanut tähän mennessä 8 717 933 kruunua.
Lukuisat yhdysvaltalaiset kongressiedustajat olivat tehneet aloitteita lioton myöntämisestä Suomelle, ja Yhdysvallat kaavaili 60 milj. dollarin lainaa. Presidentti Rooseveltin mukaan siviililuotto ei loukkaisi puolueettomuuslakia. Yhdysvaltain isolationismia kannattavat kongrenssimiehet vastustivat esitystä. He eivät halunneet sekaantua Euroopassa käytävään sotaan. Lopulta esitys hyväksyttiin 13.2. sillä ehdolla, että lainaa ei käytetä sotatarvikkeisiin