Suomen panssarilaivat oli uusinta uutta

Jaa...

Järeät panssarilaivat Ilmarinen ja sen sisaralus Väinämöinen olivat Suomen laivaston suurimmat ja uudenaikaisimmat alukset toisessa maailmansodassa. Voimakas aseistus oli kuitenkin Ilmarisen kohtaloniltana hyödytön, kun sen matkan päätti täydellisesti epäonnistunut salainen operaatio.

Suomen laivaston ylpeys, panssarilaiva Ilmarinen upposi 13.9.1941. Ilmarisen hylky löydettiin vuonna 1990 (Kuva: Tuntematon)
  • Alustyyppi: Rannikkopanssarilaiva
  • Miehistö: 330 (sota-aikana 410)
  • Telakka: Crichton-Vulcan, Turku
  • Vesillelasku: 1931
  • Käytöstä poistuminen: Upposi osuttuaan miinaan 13. syyskuuta 1941
  • Uppouma: 3 900 tn
  • Pituus: 93 m
  • Leveys: 16,9 m
  • Syväys: 5 m
  • Nopeus: 15 solmua

Voimanlähde

  • Koneisto: Dieselsähköinen, 4 x Krupp 875 kw Diesel, kaksi potkuria
    Teho: 3500 kw

Aseistus

  • 4 × 254 mm Bofors
  • 8 × 105 mm Bofors
  • 4 × 40 mm Vickers
  • 2 × 20 mm Madsen

Nousen istuvilleni. Haukottaa vielä mahtavasti. Ehdin tuskin ajatella käyntiä alhaalla, kun laiva tärähtää voimakkaasti ja heti perään toisen kerran. Olen hetkessä pystyssä. Laiva alkaa välittömästi kallistua. On päästävä nopeasti ulos kannelle.” Panssarilaiva Ilmarisella tykistömatruusina palvellut Esko Vallin heräsi 13.9.1941 taukotorkuiltaan hetkeä ennen, kun räjähdykset tärisyttivät laivaa. Räjähdysten vavisuttaessa alusta se oli avomerellä, suunta kohti Viron rannikkoa.

Suomen laivasto oli maamme itsenäistymisen yhteydessä perinyt kalustonsa Venäjältä, jolta oli jäänyt Suomeen ne laivat, joita ei jäätilanteen takia voitu kuljettaa entiseen emämaahan. Kalusto oli osittain vanhentunutta ja huonokuntoista, ja se käsitti muun muassa tykki- ja torpedoveneitä sekä vartioaluksia. Parhiata aluksia olivat tykkiveneet Uusimaa ja Hämeenmaa.

Suomessa oltiin huolissaa elintärkeän merenkulun turvaamisesta ja maihinnousun uhasta. Niinpä eduskunta hyväksyi vuonna 1927 laivastolain, jonka perusteella rakennettiin panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen sekä Suomen sukellusvenelaivasto, joka käsitti viisi sukellusvenettä.

Peiteyritys suunnittelijana

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen solmitussa Versailles’n rauhansopimuksessa oli lukuisia Saksan sotavoimia rajoittavia kohtia, joita maa kuitenkin kiersi muun muassa ulkomaille sijoitettujen yritysten kautta. Ilmarinen ja Väinämöinen suunniteltiin hollantilaisessa yrityksessä, joka oli saksalaisen Kruppin peiteyritys. Krupp oli Saksan sotatarviketeollisuuden perusta, ja sen hollantilainen peiteyhtiö suunnitteli esimerkiksi sukellusveneitä useiden maiden laivastoille. Laivojen taival alkoi salaisesta yrityksestä ja toisen niistä matka päättyi salaiseen operaatioon.

Laivojen rakentaminen aloitettiin Crichton-Vulcanin tehtailla Turussa vuonna 1928. Alukset edustivat joka suhteessa alansa nykyaikaisinta tekniikkaa. Tulenjohtokeskuksen ja tykkitornien tähtäys- ja suuntauslaitteet oli kytketty toisiinsa sähköisesti, niin että laitteiden lukemia, muita tietoja ja komentoja voitiin välittää ilman puheyhteyttä. Eri muuttujien yhteisvaikutuksia laskettiin mekaanisilla ”tietokoneilla”, kamoideilla, jotka välittivät laskentatuloksensa suoraan tykkitornien osoittimiin (kts. tietolaatikko s. 31).

Alusten voimanlähteinä toimivat dieselmoottorit, jotka pyörittivät sähkögeneraattoreita, jotka puolestaan käyttivät potkurimoottoreita. Dieseleitä oli neljä kappaletta, ja ne tuottivat ahdettuina yhteensä 4 800 hv:n tehon. Laivojen järein aseistus olivat Boforsin 254 mm:n tykit, jotka pystyivät sylkäisemään 225 kg:n painoisen ammuksen peräti 31 km:n päähän.

Kömpelöt jättiläiset

Ilmarinen oli ”maailman suurin suomalainen sotalaiva”, koska se oli kaksi senttiä pitempi kuin sisarlaivansa Väinämöinen.

Laivat olivat raskaasti aseistettuja mutta hitaita ja pienen syväyksen ja korkean tornin johdosta kömpelöitä. Niitä ei oltu suunniteltu avomerisodankäyntiin vaan tarkoituksena oli, että ne toimisivat eräänlaisina liikuteltavina rannikkolinnakkeina. Väinämöinen laskettiin vesille vuonna 1930 ja Ilmarinen vuotta myöhemmin 1931.

Panssarilaiva Väinämöinen naamioituna. (Kuva: SA-Kuva)
  • Alustyyppi: Panssarilaiva
  • Miehistö: 330 (sota-aikana 410)
  • Telakka: Crichton-Vulcan, Turku
  • Vesillelasku: 1930
  • Käytöstä poistuminen: Myytiin Neuvostoliittoon 1947. Romutettiin 1966
  • Uppouma: 3 900 tn
  • Pituus: 93 m
  • Leveys: 16,9 m
  • Syväys: 5 m
  • Nopeus: 15 solmua

Voimanlähde

  • Koneisto: Dieselsähköinen, 4 x Krupp 875 kw Diesel, kaksi potkuria
    Teho: 3500 kw

Aseistus (1939)

  • 2 × 2 × 254 mm/45cal. Bofors
  • 8 × 105 mm/50cal. Bofors
  • 4 × 40 mm Vickers
  • 2 × 20 mm Madsen

Aseistus (1944)

  • 4 × 254 mm/45cal. Bofors
  • 8 × 105 mm/50cal. Bofors
  • 4 × 40 mm/56cal. Bofors M/36
  • 8 × 20 mm/60cal. Madsen

Talvisodan alkaessa 30.11.1939 molemmat laivat olivat ilmapommitusten kohteina, mutta eivät saaneet osumia ilmeisesti ilmatorjunnan ansiosta. Sodan alussa alukset suojasivat Ahvenenmaata mahdolliselta maihinnousulta, mutta tämän vaaran hälvetessä ne siirtyivät avustamaan Turun ilmapuolustusta. Tehtävä oli tärkeä, sillä Turkuun hyökättiin talvisodan aikana yhteensä 60 kertaa yli 400 pommikoneella.

Jatkosodassa laivat osallistuivat operaatio Kilpapurjehdukseen eli Ahvenanmaan miehitykseen. Manööverin tavoitteena oli estää Neuvostoliiton maihinnousu. Tämän jälkeen Ilmarinen ja Väinämöinen muun muassa tulittivat Neuvostoliiton hallussa ollutta Hankoniemeä.

Operaatio Nordwind

Operaatio Nordwind oli hämäysoperaatio, jonka tarkoituksena oli saada Neuvostoliitto uskomaan, että Saksan joukot olivat tekemässä maihinnousua Viron rannikolle. Operaatiota varten koottiin 15 aluksen saattue, joka suuntasi Utöstä etelään 13.9.1941. Jo päivällä kapteeniluutnantti Ilmari Huhta oli huomannut, että Ilmarisen miinanraivaimeen oli tarttunut jotain. Alus pysäytettiin ja raivainta yritettiin nostaa, mutta se ei onnistunut. Matkaa päätettiin jatkaa. Pimeän tultua saattue kääntyi takaisin, ja Ilmarinen käännettiin ympäri oikean kautta, jotta mahdollisesti raivaimeen juuttunut miina ei olisi osunut alukseen. Käännöksen seuraukset olivat kuitenkin katastrofaaliset.

Aluksen vasemmalta puolelta kuului kaksi voimakasta räjähdystä, ja ilmaan nousi korkea vesipatsas. Miina oli ilmeisesti takertunut raivaimeen ja ajautunut laivan alle. Näin se tapasi laivan runkoon sen kääntyessä ja räjähti.

Ilmarinen upposi vain seitsemässä minuutissa. Sen miehistöstä pelastui 132 henkeä, 271 painui pohjaan aluksen mukana. Eräs pelastuneista oli Esko Vallin, jonka saattueeseen kuulunut vartiomoottorivene pelasti kylmästä merestä.

Operaatio Nordwind oli epäonnistunut täydellisesti: Ilmarinen ja paljon ihmishenkiä oli menetetty, eikä puna-armeija ollut havainnut saattuetta.

Teksti: Ilkka Enkenberg

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: