Helmikuu 1940

Jaa...
Konekivääripesäke Lemetin motin laidalla, noin 100 metriä vihollisesta 21.2.1940. (Kuva: SA-Kuva)

Helmikuu 1940 oli talvisodan kulminaatiopiste. Neuvostoliitto sai Kannaksen massiiviset joukkojenkeskitykset tehtyä. Puna-armeija kävi hyökkäykseen. Samaan aikaan kulisseissa käytiin rauhanneuvotteluja. Laatokan Karjalassa ja Kuhmossa taisteltiin motitettuja venäläisiä vastaan.

Läpimurto Lähteellä

Puna-armeijan tykistö oli kuluttanut suomalaisasemia ja joukkoja tammikuussa tykkitulella. Suurhyökkäystä edelsivät aamuisin ammutut tuntikausien tulivalmistelut, joita seurasivat panssareiden ja jalkaväen hyökkäykset. Myös ilmavoimat olivat hyökkäysjoukkojen tukena.

Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalan Kannaksella mursi Suomen puolustuksen Mannerheim-linjalla. Noin 60 % neuvostojoukoista, eli yli 300000 miestä, oli keskitetty Muolaanjärven ja Karhulan välille.

Hyökkäyksen painopiste oli Summan suunnalla. Puna-armeijan aalto kävi päin suomalaisasemia koko Kannaksen leveydeltä, ja se torjuttiin muualla paitsi Lähteen lohkolla, jossa vihollinen onnistui puhkaisemaan puolustuksen.

Murtuman vuoksi oli vaarana, että venäläiset pääsisivät suomalaisten selustaan, ja niin joukkojen oli vetäydyttävä pääpuolustuslinjalta väliasemaan, joka oli huonosti varustettu. Väliasema pidettiin 12 päivää.

Venäläiset saivat varsinkin Näykkijärvellä horjutettua Suomen puolustusta niin, että kuun lopulla alkoi vetäytyminen taka-asemaan. Lisäksi neuvostojoukot etenivät huolestuttavasti Viipurinlahdella, jonka jää kantoi panssarivaunut. Puolustusta suunniteltaessa tätä ei ollut Suomen sodanjohdossa osattu ottaa huomioon, ja alueen joukot oli mitoitettu alakanttiin.

Eräs olennaisimpia tekijöitä Suomen puolustuksen murtumisessa oli panssarintorjunta-aseistuksen ja tykistön ammusten puute. Siellä, missä hyökkäykseen valmistautuvia neuvostojoukkoja vastaan pystyttiin suuntamaan tykistökeskityksiä, ne onnistuttiin yleensä lyömään hajalle.

Taipale kesti

Taipaleessa käytiin kiivaita taisteluita, mutta rintama kesti. Avainasemassa olivat nopeasti liikuteltavat reservit sekä 7. D:n taistelukokemus. Miehistöä etulinjassa vaihdettiin taajaan. Vaikka edessä oli välillä kovin kokemattomia joukkoja, kokeneiden Taipaleen taistelijoiden reservistä tekemät vastaiskut karkottivat sisäänmurtautuneet viholliset kerta toisensa jälkeen.

Mottitaistelut

Laatokan Karjalassa Neuvostoliiton hyökkäys oli pysäytetty ja sen joukot saarrettu lukuisiin motteihin, joita venäläiset huolsivat ilma- ja jääteitse. Motteja pyrittiin helmikuun aikana laukaisemaan ja niiden huoltoa vaikeuttamaan. Osa niistä saatiin vallattua, mistä tuloksena oli runsas sotasaalis. Esimerkiksi itäisen Lemetin ”kenraalimotista” haltuun jäi kymmeniä toimivia panssarivaunuja.

Mottien huoltoteistä käytiin kiivaita taisteluita. Laatokan saaria hallitsemalla pyrittiin vaikeuttamaan Kitilän suurmotin huoltoa ja sulkemaan tie sinne. Verisissä yhteenotoissa saaret vaihtoivat omistajaa, mutta koko ajan Kitilää pystyttiin huoltamaan vähintään ilmasta.

1.-28.2.1940

  • To 01.02. – Neuvostoliiton hyökkäys Karjalan kannaksella käynnistyi. Joulukuisen tappion jälkeen suurvallalla ei ollut varaa epäonnistua. Taivas täyttyi pommikoneista, ja panssarivaunujen moottoreiden ärjyntä huumasi kuulon.

  • Pe 02.02. – Neuvostoliiton hyökkäys Kannaksella jatkui. Myös Kuhmon suunnalle saarretut puna-armeijan joukot hyökkäsivät. Laatokan karjalassa taisteltiin moteilla.

  • La 03.02. – Vihollisen hyökkäykset torjuttiin pääaseman eteen Summassa. Neuvostoilmavoimat pommittivat useita paikkakuntia, muun muassa Viipuria.

  • Su 04.02. – Läntisen Lemetin motti kukistettiin yön taisteluissa, ja saalis oli suuri. Kannaksella oli hiljainen päivä, mikä tuli puolustajille tarpeeseen. Pommitus jatkui lähes entisellään.

  • Ma 05.02. – Neuvostoliiton tiedusteluhyökkäykset kannaksella alkoivat päivän tauon jälkeen. Myös Kuhmossa taisteltiin. Liitoutuneet päättivät lähettää suomen tueksi joukkoja, ja Tanner tapasi Kollontain.
%d bloggaajaa tykkää tästä: