Mottitaistelu
Laatokan Karjalan mottitaistelut alkoivat IV Armeijakunnan niin sanotun suuren vastahyökkäyksen seurauksena tammikuun alkupuoliskolla 1940.
Mottitaisteluiden tavoitteena oli näännyttää vihollisen yksiköt väsymykseen ja nälkään. Lisäksi puna-armeijan yksiköiden toivottiin menettävän taistelukykynsä ammusten puutteessa ja joutuvan näiden syiden vuoksi luopumaan taistelusta.
Suomalaisjoukkojen säästäminen
Mottitaktiikka tarjosi IV Armeijakunnalle mahdollisuuden keskittää joukkoja sinne missä niitä eniten tarvittiin ja jättää suuri osa moteista vain pienten yksiköiden ”vartioitaviksi”. Mottien ”näännyttämisellä” saavutettiin myös vastustajan taistelutahdon ja -kyvyn merkittävää heikkenemistä, joka merkitsi mottien laukaisussa pienempiä tappioita.
Neuvostojoukkojen komentajien puutteelliset taidot
Puna-armeijan upseeristo kärsi ns. Stalinin puhdistuksissa jopa 35 0000 upseerin tappiot v. 1937-38. Suurin osa divisioonien, prikaatien ja rykmenttien korkeimmista upseereista menetti ”puhdistuksissa” henkensä. Puhdistusten jälkeen avoimiksi jääneisiin komentajien tehtäviin oli luonnollisesti saatava uusia henkilöitä, joiden ensisijaisena valintakriteerinä oli poliittinen luotettavuus, ei niinkään tehtävien vaatima pätevyys.
Tilanteen vakavuutta puna-armeijan kannalta kuvannee se, että vielä vuoden 1940 syksyllä 225:stä rykmentinkomentajasta vain 25 oli käynyt jonkinlaisen sotataitoon keskittyvän koulutuksen, eikä kukaan heistä ollut suorittanut tutkintoa sotakorkeakoulussa.
Neuvostosotilaat pitivät saavuttamistaan asemistaan kiinni jääräpäisesti jopa kuukausien ajan hyvin kurjissa olosuhteissa. Motteihin jääneiden neuvostosotilaiden puolustus- ja taistelutahto oli yllätys suomalaisille. Tähän vaikutti kovan kurin lisäksi kauhutarinat suomalaisten julmuuksista vankeja kohtaan.
Vangiksi joutuessaan viholliset pelkäsivät suomalaisten kaivavan silmät heidän päästään, ja heille tuli yllätyksenä inhimillinen kohtelu. Venäläisessä kirjallisuudessa suomalaisilla oli noitien maine ja tämä lisäsi pelkoa. Monia kammoksutti suomalaisten partioiden liikkuminen suksin metsissä.
Suomalaiset partiomiehet tappoivat monesti yksi vartioissa olleita puukoin laukaustakaan ampumatta. Neuvostosotilaiden keskuudessa yleistyi käsitys metsissä asuavasta valkoisesta kuolemasta. Suomalainen sotapropaganda käytti tätä runsain mitoin hyväkseen.
Suuria sotasaaliita mottitaisteluissa
IV Armeijakunta saavutti vastahyökkäyksellään ja sitä seuranneilla mottitaisteluillaan varsinaisen päätavoitteensa eli esti vihollisjoukkojen etenemisen Kannaksen armeija:n selustaan ja näin osaltaan varmisti talvisodan päättymisen niissä olosuhteissa siedettävään, joskin rauhanehdoiltaan ankaraan rauhaan.
Mottitaisteluiden lopputuloksena saavutettiin myös sangen merkittävä sotilaallinen voitto, jossa kaksi puna-armeijan divisioonaa ja yksi panssariprikaati menetti erittäin suuren osan taistelukyvystään.
Mottitaisteluissa saatiin myös sangen merkittävä määrä sotasaalista, kaikkiaan muun muassa seuraavia määriä:
- 47 pst-tykkiä
- 55 kenttätykkiä
- 17 kranaatinheitintä
- 132 panssarivaunua
- 12 panssariautoa
- 13 ilmatorjuntakonekivääriä
- yli 100 pikakivääriä
- yli 60 konekivääriä
- lähes tuhat kivääriä
- lähes 300 kuorma-autoa
- yli 30 henkilöautoa
- 36 traktoria
Etenkin käsiaseistuksen osalta luvut lienevät hyvin alakantissa, koska oletettavasti suuri määrä käsiaseita otettiin välittömästi joukkojen omaan käyttöön ja näin ne lisäsivät joukkojen tulivoimaa jatkotaisteluissa. Sotasaaliiksi luetteloitujen taisteluvälineiden lisäksi taisteluissa tuhoutui korjauskelvottomaan kuntoon suuri määrä sotatarvikkeita, jotka eivät näin ole päässeet sotasaalisluetteloihin.
Luetteloitu sotasaalis ei ollut välittömästi omien joukkojen käytössä. Esimerkiksi tykistökaluston osalta oli ensin hankittava muun muassa vetokalusto ja koulutettava miehistö, joten sotasaaliilla ei sinällään ollut kovinkaan merkittävää vaikutusta talvisodan jatkotapahtumia ajatellen vaan sotasaaliskalusto vaikutti lähinnä tulossa olevan uuden sodan (jatkosota) alkuvaiheen tapahtumiin.
Lähde: Wikipedia
